Kahta päivää myöhemmin, kun tohtori Rivers ja maailmankansalainen Jerry Finn istuivat aamiaispöydässä, kunnon kiropraktikko sanoi:
— Tähän mennessä on kaikki sujunut hyvin. Mutta nyt täytyy ryhtyä suurentamaan pisnestä. Minulla on vain puolisensataa vakituista potilasta, ja nekin alkavat tippua pois yksi toisensa jälkeen. Kymmenkunta on sellaista, joita ikävöi enää haudankaivaja, ja loput näyttävät parantuvan.
Jerry ei vastannut mitään, vaan odotti jatkoa. Ja Mr. Rivers jatkoi:
— Jos saamme sata uutta potilasta, se merkitsee kahdensadan dollarin lisätuloja viikossa. Olen vähän ajatellut, että ryhtyisit tänä iltana varsinaiseen työhösi. Mitä arvelet?
— Minkälaiseen työhön?
— Hankintatyöhön tietenkin.
Ruokapala kierteli Jerryn suussa kuin herne kengässä eikä löytänyt tietä mistään suunnasta. Musta pessimismi vei yhdellä kertaa ruoka- ja elämänhalun. Tuntui kuin kenkä olisi alkanut äkkiä hiertää ja sukka puristaa. Eräillä ihmisillä on rohkeutta sanoa, ettei heillä ole rohkeutta ollenkaan. Jerry vaikeni. Mutta Mr. Rivers oli ikuinen optimisti, optimisti aivan lattiasta lähtien. Hän ahtoi suunsa tupaten täyteen salaattia ja ryhtyi sitten puhumaan:
— Kaksisataa dollaria viikossa on sievoinen summa. Ja niin kuin aikaisemmin on sovittu, sinä saat dollarin jokaisesta uudesta potilaasta. Järjestämme tänään mainostilaisuuden Lake Avenuen ja Hagar-puistikon kulmaan. Ja sinä puhut.
— Minä?
— Aivan.
— Mistä aiheesta?
— Kiropraktiikasta tietysti — tai oikeastaan minusta.
— Mutta enhän minä vielä edes tunne koko hommaasi.
— Sitä parempi. Mitä vähemmän puhujat tuntevat asioita, sitä paremmin kansa kuuntelee heitä.
Mr. Rivers pyyhkäisi suupielistään kastiketta ja hiveli sitten öljyttyä tukkaansa. Juotuaan tuopillisen olutta hän päästi ilmoille täyteläisiä röyhtäisyjä, sytytti savukkeen ja nousi puhisten jalkeille.
— Tänä iltana kello seitsemältä, hän sanoi päättävästi.
Mr. Rivers siirtyi vatsaansa taputellen olohuoneeseen, ja hänen vihreä assistenttinsa ryhtyi synkin ilmein keittiöpuuhiin. Ahdet-tuaan astiat pesukoneeseen Jerry otti jäähdytyskaapista viskipullon ja ryhtyi vahvistamaan itseänsä. Samassa soi ovikello.
— Menehän avaamaan! huudahti Mr. Rivers olohuoneesta. Jerry tyhjensi nopeasti toisen lasin ja kiiruhti eteiseen.
— Täällä on potilas! hän tiedotti isännälleen.
— Vie hänet vastaanottohuoneeseen! vastasi kiropraktikko ja ryhtyi haukotellen vetämään valkoista lääkärintakkia ylleen.
Kipujen vaivaama potilas oli ensi kertaa tohtori Riversin vastaanotolla. Jerry silmäili heiveröistä vanhusta, jonka ruskeissa silmissä välähteli tuskallinen pelonsäde.
— Paita pois! sanoi kiropraktikko uudelle tulokkaalle ja kääntyi sitten Jerryyn. — Täytähän kortti!
Jerry kirjoitti sairaskorttiin potilaan henkilötiedot ja jäi seuraamaan toimitusta.
— Mikä vaivaa? tiedusteli tohtori vanhukselta, kun tämä oli paljastanut kapakalaa muistuttavan yläruumiinsa.
— Jalat on huonossa kunnossa. Kova särky. Ei tahdo päästä liikkumaan.
— Katsotaan, virkkoi kiropraktikko ja auttoi vanhuksen pöydälle pitkäkseen.
Samalla rupeamalla oli myös diagnoosi selvä. Mr. Rivers koputteli potilaan selkärankaan ja ilmoitti taudinpesäkkeet assistentilleen:
— Viides nikama alhaalta lukien. Oikealla puolella pahanlai-nen rusto, joka painaa hermoa. Sähköhierontaa ja lämpöä. Ja nyt vähän venytystä.
Mr. Rivers alkoi kopeloida voimakkailla hierojansormillaan potilaan nikamia. Tämä huudahti tuskasta ja koetti kierähtää pöydältä pois. Mutta ihmeparantaja ei päästänyt uhriaan, vaan kel-läytti hänet takaisin vatsalleen ja jatkoi parantavaa venytystä.
— Koskee… koskee, valitti potilas. — Lopettakaa, hyvä tohtori…
Mutta tohtori ei lopettanut. Hän tiesi, että selkärangan kunnosta riippui ruumiin ja sielun kunto. Hän upotti tunteettomasti sormensa päät joka ainoaan nikaman väliin, myhäili tyytyväisenä ja jatkoi ruhjomistaan. Vähän väliä hän laski nikamat niskasta häntäluuhun ja häntäluusta niskaan, veti peukalollaan pitkin selkärankaa kuin harpunsoittaja ja puhui käsittämättömästi soluista, hermoista, aineenvaihdunnasta ja rustoutumisista. Potilaan valittelu oli nyt äänekästä ulvontaa, mutta tohtori lohdutteli:
— Ihme, että olette vielä hengissä. Koko selkäranka on siirtynyt tuuman verran vasemmalle, ja joka ainoan nikaman juuressa on rustoa. Esimerkiksi tässä. Ja tässä!
Hän painoi sormensa päällä niskanikamaa ja ryhtyi sitten pitämään vanhuksen selkärankaa ksylofonina.
— Riittää… riittää, ulvoi potilas. — En kestä enää. Minä tukehdun…
— Eikös mitä! Näkisittepä minkälainen rustomöykky tämänkin nikaman juuressa on. Voi hitto! Sehän on ihan nauriin kokoinen. Ja entäs tämä sitten?
Hän toimi näppärästi kuin sukankutoja ja houkutteli sormiaan uusille löytöretkille. Potilas kiemurteli tuskissaan ja rukoili armoa:
— Maksan kymmenen dollaria, jos päästätte minut tästä helvetin piinasta.
— Taksani on kaksi dollaria — ei enempää eikä vähempää, sanoi tohtori tunteettomalla hylkeenäänellä.
Vaivattu ihmispoloinen ponnisti nyt kaikki voimansa yhteen ja koetti päästä vapaaksi, mutta tohtori Rivers aavisti uhrinsa salakavalan aikeen ja teki tyhjäksi kaikki pakoyritykset. Hän hyppäsi hajareisin potilaan selkään ja alkoi tehdä villejä ratsas-tusliikkeitä. Jerry ei voinut enää seurata näytelmää, vaan kääntyi selin inkvisitioon. Hetken kuluttua oli hiljaista. Tohtori laskeutui ratsailta ja pyyhkäisi otsaltaan hikeä. Sitten hän nosti pyörtyneen potilaan piinapenkiltä vuoteelle ja sanoi Jerrylle levollisesti :
— Tuo ukko-pahalle viskiryyppy.
Parin minuutin kuluttua potilas alkoi tointua järkytyksestä. Hän tyhjensi viskilasin yhdellä siemauksella, ponnahti vuoteesta ja ryhtyi kiireesti pukeutumaan.
— Kaksi dollaria. Ylihuomenna uudelleen, sanoi tohtori. Potilas työnsi kaksi dollarin seteliä Mr. Riversin käteen ja loi häneen katseen, jonka pistävyyttä on kuvattu tuhansissa rikosromaaneissa. Mr. Rivers tarjoutui auttamaan takkia vieraan ylle, mutta tämä teki torjuvan liikkeen ja murahti:
— Olen saanut tarpeekseni teidän avustanne.
— Joko nyt? vastasi joustava tohtori ja sieppasi pöydältä kimpun mainoslehtisiä, joissa oli hänen nuoruudenkuvansa ja kauniita mietelauseita kiropraktiikan parantavasta voimasta.
— Ehkä haluatte jakaa näitä ystävillenne, jotta hekin tulevat autetuiksi? hän huomautti aurinkoisesti ja ojensi potilaalle kirjallisen tuotantonsa kootut teokset.
Potilas silmäili kauniisti painettua sanaa, heitti koko kimpun lattialle ja huudahti:
— Saisitte hävetä!
Sitten hän lähti melkein juoksuaskelin ovelle ja poistui vastaanotolta.
— Tällaisiakin sattuu, huomautti Mr. Rivers huolettomasti Jerrylle, joka oli seurannut toimitusta sanattomana. — Eräät pelkäävät ensimmäistä käsittelyä, mutta tulevat kuitenkin uudelleen.
Tuskin hän ehti lauseensa päähän, kun ovikello soi kiivaasti.
— Menehän avaamaan, Mr. Rivers sanoi, ja päästä sisään. Jerry perääntyi muutaman askelen, kun sisään astui äskeinen potilas ja suuntasi kulkunsa suoraan vastaanottohuoneeseen.
— Unohdin kainalosauvani, potilas lausahti leppyneesti.
— Suokaa anteeksi, etten minäkään huomannut, vastasi tohtori. — Kas tässä! Ja niin kuin äsken sanoin, ylihuomenna uudelleen.
Vieras ei vastannut mitään, mutta päästyään ovelle hän kysyi kuin hiukan häpeissään:
— Mihin aikaan?
— Kello kahdelta, herra.
— Kiitos, tohtori…
Mr. Rivers keräsi lattialta mainoslehtiset ja ojensi ne potilaalle.
— Nämä unohtuivat.
Vieras otti lehtiset vastaan, työnsi ne taskuunsa ja virkkoi:
— Annan ne tuttavilleni vielä tänään. On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat hoitoa… Kiitos vielä kerran, herra tohtori…
Vanha, tautien vaivaama mies, joka oli pieni kuin pyhänä kasvanut, unohti kainalosauvansa ovensuuhun. Hän tunsi Jumalan vain kuulopuheelta, mutta siitä huolimatta hän kiitti jumalaansa, kun eli vielä. Kun hän oli lähtenyt, Mr. Rivers ja maailmankansalainen Jerry Finn ottivat viskiryypyn ja ryhtyivät sitten suunnittelemaan illan ohjelmaa. Bisnestä oli laajennettava. Kiropraktiikan ihmeteot oli vietävä kansan tykö. Viejäksi oli valittu Mr. Jerry Finn, jota vanhassa maassa oli kerran sanottu maailman suurimmaksi totuudenpuhujaksi. Nyt hän oli valmistumassa lääketieteen remonttimieheksi.
Hagar-puistikko oli Brooklynin 'yleisönosasto', jossa vapaan maan vapaana olevat kansalaiset saivat julistaa sananvapautta: jokaisella oli oikeus ylistää omaansa ja moittia muita. Vapaamielisyydessä oli menty niin pitkälle, että puistossa oli annettu esiintyä Marian Andersoninkin, vaikka hänen paikkansa olisi ollut New Yorkin Harlemissa.
Elokuun ilta oli hivelevän lämmin, miltei hiostava. Sää oli erittäin suotuisa jäätelön ja coca-colan myyjille sekä maailmankuululle Transpirantkartellille, joka järjesti parhaillaan valtavaa mainosrynnäkköä kiusallista hikoilua vastaan: Miksi kiusaatte lähimmäistänne vastenmielisellä lemulla, kun muutama pisara Isadoraa likvidoi liikenne?
Kello läheni seitsemää. Valkoiseen smokkiin pukeutunut Jerry Finn seisoskeli puiston laidassa tohtori Riversin seurassa ja koetti pitää itsensä miehenä. Muodoton typeryys piti häntä ikuisessa piinassaan, ja hän alkoi vähitellen vieraantua itsestään. Mutta tohtori oli optimisti — niin kuin olemme jo aikaisemmin useita kertoja maininneet — jolle jokainen tilaisuus avautui aivan levälleen. Hän tähyili jännittyneenä Lake Avenuelle ja odotti elämänsä suurta kohokohtaa, joka maksoi hänelle kah-deksansataa dollaria. Hän oli nimittäin antanut tilaisuuden järjestämisen maailmankuulun mainostoimiston Sterling and Sonin hoidettavaksi.
Minuuttia vailla seitsemän kajahtivat ensimmäiset fanfaarit ja eräästä porttikäytävästä putkahti kadulle ääniauto. Kovaääninen levitti avaruuteen suosittuja iskelmiä ja sen jälkeen lyhyitä tiedotuksia: Sairaudet on voitettu! — Ihmisen ikää voidaan pidentää! — Ei ilmoituspetosta! — Maailmankuulu professori Jerry Finn puhuu…
Jerry alkoi täristä. Hänen valkoisen smokkinsa kainalot olivat hiestä märkinä, ja silmälasit peittyivät kuumaan höyryyn. Mutta tohtori Rivers oli virkeä kuin laiska lauantaina. Hän näpsäytti sormiensa päitä, pukkasi Jerryä kylkeen ja huudahti haltioituneena:
— Jerry, kaveri! Katsohan! Ei ne ihan suotta nylkeneet mi-nultar kahdeksaasataa dollaria.
Jerry tuijotti eteensä kuin humalan usvaan. Hitaasti liikkuva ääniauto kääntyi puiston ajotielle ja levitti eetteriin mainoksen suitsutusta. Autoa seurasi yhdeksän puolialastonta kaunotarta kantaen suuria mainosjulisteita. Tytöt muistuttivat erehdyttävästi Marilyn Monroeta. Maailman laidalla elänyt Jerry Finn ei käsittänyt, että Marilyn Monroen edustamasta naistyypistä oli pari kuukautta sitten luotu naiskauneuden standardi. Marilyn oli normi.
Ääniauto pysähtyi keskelle puistoa, ja Marilynit ryhmittyivät sievästi auton ympärille henkivartiokaartiksi. He olivat todellakin henkisiä: he eivät antaneet aineen kahlita lihan juovuttavaa suloisuutta.
Muutamassa minuutissa koko Hagar-puistikko oli täyttynyt ääriään myöten. Jäätelö ja coca-cola seurasivat yleisöä, samoin hyväntekeväisyysyhdistysten avunkerääjät ja maailman taitavimmat taskuvarkaat. Kansallishymnin jälkeen kuuluttaja pyysi hiljaisuutta:
— Nyt on kysymys miljoonien dollareitten säästöstä.
Kun raha puhuu, silloin kaikki kuuntelevat. Niinpä syntyi nytkin tuokion hiljaisuus, ja kuuluttaja pääsi esteettömästi jatkamaan:
— Amerikan kansa tuhlasi viime vuonna sairaala- ja lääkäri-laskuihin yli kahdeksan miljardia dollaria. Siis parisataa dollaria henkeä kohti. Tätä summaa voidaan huomattavasti pienentää, jos seurataan professori Jerry Finnin viisaita neuvoja. Olemme ylpeitä, kun voimme nyt esittää yleisölle maailmankuulun professori Jerry Finnin. Olkaa hyvä, Mr. Finn!
Professori Finn nousi huojuvin askelin puhujankorokkeelle. Marilynit asettuivat kunniavartioon korokkeen ympärille ääni-auton puhaltaessa kolme juhlallista fanfaaria. Yleisö paukutti käsiään ja alkoi tungeksia lähemmäksi koroketta, lähemmäksi yhdeksää nykyajan sulotarta. Tunnelma oli kuin nudistiker-hossa, jossa ihmistä ei katsota kasvoihin.
Maailman suurin totuudenpuhuja maailmankansalainen Jerry Finn puhui:
— Hyvät kansalaiset! Jokaisella ihmisellä on selkäranka. On olemassa monenlaisia selkärankoja. Toisten selkäranka on suora, toisten pahasti notkolla. On myös ihmisiä, joilla ei ole selkärankaa ollenkaan. Tällaisia ovat muun muassa monet valtiomiehet, kansanedustajat ja eräät aviomiehet. Heidän elämänsä on joskus perin tukalaa, koska selkärangatonta ihmistä ei kunnioita kukaan…
Valtavat hyvä-huudot keskeyttivät Jerryn puheen. Ihmismassan puristuksessa puuskuttava tohtori Rivers pyyhkäisi riemun-hikeä otsaltaan. Valonheittimet puhkoivat ilmaan pitkiä viiltoja. Jerry kaivoi taskustaan puheensa konseptin ja jatkoi esitystään:
— Te tiedätte liiankin hyvin, mitä sairaus maksaa. Jokaisella koululaisella on silmälasit, tekohampaat, vatsakatarri ja tupakka-yskä, ja jokaisella täysikasvuisella ihmisellä jokin vaikea sairaus. Miksi? Vain sen vuoksi, että ihmisten selkärankoja ei ole koskaan tutkittu. Kun maailmankuulu amerikkalainen lääkäri, tohtori Palmer, perusti kiropraktikkojen koulukunnan, hänelle naurettiin. Mutta ei naureta enää. Nyt tiedetään, että selkänikamien epänormaali asento aiheuttaa hermorungon puristuksen ja tästä on seurauksena tuhansia sairauksia. Nikamat on siis saatava paikoilleen — ja ne saadaan, jos käännytään ajoissa kiropraktikon puoleen. Brooklyn voi olla ylpeä, kun sillä on maailman paras kiropraktikko, tohtori Isaac Rivers, mies, joka saa rammat kävelemään ja vaivatut tanssimaan…
Tällä kohtaa puhetta muuan Marilyn kohotti yleisön nähtäväksi julistetta, jossa oli vain yksi sana: 'Taputtakaa!' Ja yleisö taputti. Ääniautosta lähetettiin jälleen muutamia fanfaareja, minkä jälkeen professori Finn jatkoi:
— Te näette tässä ympärilläni yhdeksän maailman kauneinta naista…
Puhe oli jälleen keskeytettävä, sillä eräät yleisön joukossa olevat naiset alkoivat viheltää, kun sen sijaan miehet huusivat eläköötä.
Ääniauton kuuluttaja pyysi hiljaisuutta, ja Mr. Finn jatkoi:
— Katsokaa näiden naisten selkiä, jotka on paljastettu yleisölle,, neljännestä nikamasta ylöspäin, (Tällä kohtaa Marilynit käänsivät yleisölle selkänsä.) Ne ovat kuin hienoja taideteoksia! Ei yhtään virheellistä nikamaa. Tällaisen selkärangan saa jokainen, joka kääntyy ajoissa tohtori Isaac Riversin puoleen. Muistakaa: tohtori Isaac Rivers! Osoite kahdeksansataakahdeksan-kymmentäyksi, neljäskymmenesensimmäinen katu. Tilatkaa vastaanottoaika ajoissa, sillä tungoksessa tulee aina tapaturmia. Isaac Rivers voi parantaa kaikki taudit. Vanhat saavat takaisin nuoruutensa ja hautaustoimistot tekevät vararikon. Muistakaa nimi: ISAAC RIVERS! Me voimme valloittaa koko maailman kiropraktiikan avulla. Kaikki kirkkokunnat tulevat kerran siunaamaan Isaac Riversin. Muistakaa: me elämme selkärankamme varassa. Näyttäkäämme maailmalle, että meillä kaikilla on maailman paras selkäranka…
Jerry lopetti puheensa, ja sen jatkoksi lähetettiin ääniautosta yhtenäisenä nauhana nimeä Isaac Rivers, Isaac Rivers, Isaac Rivers…
Kahdeksansataa dollaria maksanut näytös päättyi Marilynien yhteisesti laulamaan iskelmään 'Rakastan selkääsi, rakas'.
Tohtori Rivers lähti pujottelemaan puhujankorokkeen luo ja hyräili vanhassa maassa oppimaansa laulua:
Jerry Finn ei enää uskonut omia huuliaan. Hän oli puhunut asiasta, josta tiesi mahdollisimman vähän. Mutta sitten hän lohdutteli itseään sillä, että näin meneteltiin myös vanhassa maassa. Hän muisti erään kansantalousmiehen, joka väitteli tohtoriksi ja käytti väitöskirjansa lähdeaineistona Helsingin puhelinluetteloa Ja vanhoja kansanlauluja. Ei sekään miekkonen ajatellut ammatikseen.