Mainonnalla on ihmeitätekevä voima: se saa ihmiset kaipaamaan sellaista, mistä he eivät ole aikaisemmin kuulleetkaan.
Tuhansien brooklyniläisten ajatukset askartelivat nyt heidän omassa selkärangassaan. Jokainen halusi virheettömän Mari-lynin-selän, jonka voi ujostelematta paljastaa aina neljänteen nikamaan asti. Selkärangasta oli syntynyt uusi käsite ja yleinen mielipide. Eräät kyynikot tosin väittivät, että yleinen mielipide on vain jonkun yksityisen mielipide josta kehittyy epidemia. Mutta miksi puhuisimme kyynikoista, jotka koettavat aina myrkyttää ympäristönsä epäilyllä, jotka löytävät tavarasta vain hinnan, mutta eivät arvoa ja jotka ovat monesti kyynikoita vain sen vuoksi, että ovat menneet naimisiin ensirakkautensa kanssa? Puhukaamme mieluummin tohtori Riversin praktiikasta, josta oli äkkiä tullut päivän puheenaihe ja mainio tulolähde.
Jo aamun valjetessa tohtori Isaac Riversin vastaanotolla oli merkittävä jono. Puoli kymmenen tienoissa aamupäivällä jono oli kasvanut neljännesmailin mittaiseksi, joten poliisiviranomaiset ryhtyivät jakamaan potilaille jonotuslippuja. Kello yhdentoista aikaan tohtori Rivers korotti taksan kolmeen dollariin, mutta se vähensi jonosta vain kaksi odottajaa: erään skotlantilaisen, jolla oli tarkoitus tinkiä kahdestakin dollarista, ja erään kansantaloustieteen professorin, joka oli paria päivää sitten julkaissut kirjan inflaation turmiollisesta vaikutuksesta.
Ensimmäinen vastaanottotunti kului pienen paniikin merkeissä, mutta sitten tohtori Rivers ja hänen apulaisensa professori Finn muistivat mainion sarjatuotannon, joka kevensi hiukan tarjonnan liikakuormitusta. Avara olohuone muutettiin äkkiä toiseksi vastaanottohuoneeksi, jossa professori Finn ryhtyi hoitamaan praktiikkaansa. Potilaitten sukupuolesta heitettiin arpaa. Onnetar määräsi Jerry Finnille kaikki naispotilaat. Hän otti samalla kertaa neljä potilasta käsiteltäväkseen ja rationalisoi työnsä siten, että kun hän käsitteli yhden potilaan nikamia, toinen makasi alppiaurinkolampun alla, kolmas puki ylleen ja neljäs riisuutui. Tällä tavoin hän kykeni hoitamaan kahdeksan potilasta tunnissa ja sai bruttotulon nousemaan kahteenkymme-neenneljään dollariin tunnilta. Mutta siitä huolimatta tohtori Rivers ei ollut häneen tyytyväinen. Kun Jerry kävi silloin tällöin vaihtamassa rahaa esimiehensä vastaanottohuoneessa, tohtori Rivers sanoi käsittelevänsä kymmenen potilasta tunnissa. Kello kahteentoista mennessä Mr. Rivers oli kiihdyttänyt vauhdin vieläkin villimmäksi: hän hoiti jo kaksitoista potilasta tunnissa. Tähän tulokseen hän pääsi siten, että asetti kaksi potilasta rinnatusten penkille vatsalleen ja nuljutteli samalla kertaa molempien nikamia. Tästä menettelystä oli vielä sekin etu, että kumpikin potilas suhtautui hoitoon äänettömästi, sillä he ujostelivat toisiaan eivätkä kehdanneet valittaa.
Kello yhdeltä tohtorit ottivat kahdeksan minuutin ruokailulevon, jonka aikana potilaat saivat käydä toimittamassa ostoksiaan. Sen jälkeen jatkui pelastustyö entistä kiihkeämmällä vauhdilla. Kello kuuteen mennessä tohtorit olivat käsitelleet neljättäsataa potilasta, ja kello kahdeksalta he lopettivat vastaanoton. Kolmena seuraavana päivänä oli edelleen jonoa ja tungosta, mutta sitten alkoi vauhti tasaantua. Ensimmäisen viikon aikana tohtori Rivers oli suorittanut kaikki mainostusmenot ja kartuttanut pankkitiliään tuhannella dollarilla. Professori Finnin ansaitsema välitys- eli hankintapaikka o oli kahdeksansataayksi-toista dollaria. Tällainen rahasumma toi Jerry Finnin elämänkatsomukseen olennaisen muutoksen. Hänen lähin sydänystävänsä oli tähän asti ollut ihopaita, mutta nyt hän tunsi suurta ihastusta ja kiintymystä rahaa kohtaan. Oli tosin ohimeneviä tuokioita, jolloin hän koetti sanoa itselleen, ettei hän ole mitään sukua rahalle, mutta tällaisia hempeitä tunneailahduksia oli perin harvoin. Hänestä oli tehty selkärankatohtori ja eräänlainen veijari vastoin tahtoaan eikä hän halunnut potkia tutkainta vastaan. Ensimmäisten vastaanottopäivien jälkeen hän vietti kovin unettomia ja levottomia öitä. Hän laski lampaita vuoteessaan, sillä hän oli päivällä nähnyt niin paljon nautoja ja pässejä.
Eräänä päivänä ilmestyi vastaanotolle epämääräisen ikäinen naishenkilö, jonka ikenissä ja sormissa oli useita unsseja kultaa. Kun Jerry kehotti häntä vähentämään vaatteita, nainen loi ujostelevan katseen toisiin potilaisiin ja sanoi hieman empien:
— Tahtoisin puhua tohtorin kanssa kahden kesken.
Puolta tuntia myöhemmin nainen sai siihen rauhallisen tilaisuuden. Hän loi valkotakkiseen tohtoriin pelon-, ihailun- ja kun-nioituksensekaisen katseen, jollaisia kaikki lääkärit saavat joka päivä naispotilailtaan, jotka ovat oppineet pitämään lääkäreitä eräänlaisina yli-ihmisinä. Jerry otti käsille sairaskortin. Nimi:
— Agnes Lawson… L-a-w-s-o-n, nainen vastasi.
— Naimisissa?
— Kyllä… Totta kai…
— Ikä?
— Minä olen… Ei suinkaan se ole tarpeellista?…
Niin kuin lukijakin jo tietää, Jerry Finn on hienotunteinen mies. Erittäin hienotunteisesti hän nytkin sivuutti kysymyksen ja hyppäsi seuraavaan:
— Mikä rouvaa vaivaa?
— Tuota… ei minua itseäni oikeastaan vaivaa mikään, nainen alkoi kiertoteitse. — Minä voin hyvin. Mutta minä olisin kysynyt neuvoa miehelleni.
— Miksei hän itse kysy? Eikö hän pääse liikkumaan?
— Ooh, kyllä hän pääsee, mutta… Saako täällä polttaa savukkeen?.
— Kaikin mokomin, hyvä rouva.
Jerry ojensi naisen savukkeeseen tulta ja silmäili vaivihkaa Mrs. Lawsonin kasvoja ja hänen vaaleaksi värjättyjä kiharoitaan. Hän näki edessään Marilyn Monroen viisikymmenvuotiaana. Mrs. Lawson kantoi sydämessään suurta salaisuutta, ja Jerry kuunteli sitä uteliaana.
— Olemme nyt olleet kolme kuukautta naimisissa, nainen aloitti verkkaisesti. — Tai oikeastaan kolme ja puoli. Kaikki olisi muutoin hyvin, mutta mieheni on minulle niin kylmä. Hän on kyllä kohtelias ja huomaavainen, mutta muutoin aivan vieras. Hän ei ole vielä kertaakaan koskenut minuun. Kyllähän tohtori ymmärtää?
— Kyllä, jatkakaa vain.
— En voi ymmärtää tällaista kylmyyttä. Mieheni vain taputtelee minua, mutta ei mitään muuta. Ja sehän on sietämätöntä. Kyllähän tohtori ymmärtää?
— Kyllä. Minulle voitte puhua aivan avomielisesti.
— Tämä on nyt viides kerta, kun olen naimisissa — ja sen tähden se tuntuu niin kummalliselta. Tällainen kylmyys loukkaa naisen tunteita. Nuoria tyttöjä voi kohdella sillä tavoin, mutta ei naista. Minä toivoisin, että tohtori ottaisi mieheni tutkittavaksi. Olen kuullut, että miesten kylmyys johtuu heidän selkärangastaan…
Jerry tutkisteli naisen kasvoja, mutta niiden ilmeet olivat niin paksun maalikerroksen alla, ettei naamio paljastanut mitään. Hän näki edessään naisen, jonka kaunis romanssi, opus numero viisi, oli päättynyt hääyönä. Hänen viides avioliittonsa oli todel-. lakin järkyttävä draama, jonka sankari teki itsemurhan jo ensimmäisen näytöksen esiripun noustessa.
Jerry nousi, hieroi ohimoltaan ja koetti tehdä avuntarvitsijaan hyvän vaikutuksen.
— Anteeksi, Mrs. Lawson, hän äänsi hiljaa. — Haluan tietää ikänne. Katsokaas, meille tohtoreille voi kertoa vapaasti kaiken.
— Ensi marraskuussa täytän kahdeksankymmentäkaksi, nainen vastasi vilpittömästi.
— Eipä uskoisi! huudahti Jerry. — Kylläpä te olette säilynyt hyvin.
Rouvan silmien lähettyville ilmestyi pikkaraisia hyvänolon ryppyjä. Hän osoitti korvansa takana olevaa arpea ja vastasi:
— Kaksi nuorennusleikkausta. Ne tehtiin muuten Euroopassa. Ja sitten olen saanut muutamia hormoniruiskeita.
— Siitä huolimatta, ihmetteli Jerry. — En imartele ollenkaan, mutta olen koko ajan pitänyt teitä paljon nuorempana kuin itseäni. Onko teidän nykyinen miehenne myös yli kahdeksankymmenen?
— Eei… ei aivan… Hän on vähän nuorempi…
— Montako vuotta? Älkää yhtään ujostelko, Mrs. Lawson. Tohtorille voitte aina puhua luottamuksellisesti.
Mrs. Lawson oli tuokion vaiti. Sitten hän vastasi hitaasti:
— Nykyinen mieheni täytti äskettäin kaksikymmentäkuusi.
— Kaksikymmentäkuusi?!
— Niin. Ja kun mies jo siinä iässä on kylmä, hänessä täytyy olla jokin vika. En ole koskaan aikaisemmin kokenut tällaista. Sukulaiseni kyllä sanovat, että Charles Lawson otti minut vaimokseen vai rahojeni tähden, mutta se on pelkkää kateutta. Kun minä menin ensimmäisen kerran naimisiin, niin silloin myös mieheni sukulaiset sanoivat samaa minusta. Olin silloin yhdek-säntoistavuotias ja mieheni vähän yli seitsemänkymmenen. Ja meillä oli oikein mukavaa. Mutta nyt?
Mrs. Lawson herkesi itkuun, ja hänen kyynelkanavansa toimivat moitteettomasti. Jerry lupautui keskustelemaan Mr. Lawsonin kanssa, ja mikäli miehen kylmyys johtui selkärangasta, se oli helposti parannettavissa.
— Paljonko olen velkaa tohtorille? Mrs. Lawson kysyi suupielet täristen.
— Kaksi dollaria, Jerry vastasi automaattisesti.
— Kaksi dollaria? toisti nainen. — Älkää, hyvä tohtori, pitäkö minua pilkkananne. Ottakaa nyt ainakin tämä.
Hän ojensi Jerrylle sadan dollarin setelin ja jatkoi:
— Jos Charles voittaa kylmyytensä ja kohtelee minua niin kuin oikean miehen pitää naista kohdella — kyllähän tohtori ymmärtää? — niin minä maksan teille mitä hyvänsä. Mutta jos Charles on parantumaton, minä vaadin hänestä eron. Olen jo puhunut asiasta lakimiehelleni, ja hän sanoi, että tässä on ihan tarpeeksi syytä avioeroon. Mutta ehkä tohtori nyt kuitenkin koettaa kaikkensa. Sukulaiseni voivat vielä pitää minua kevytmielisenä, jos näin lyhyen avioliiton jälkeen ryhdyn hakemaan eroa.
— Teen kaiken, mitä kiropraktikko voi, Jerry vastasi vilpittömästi. — Haluan ensi tilassa puhua miehenne kanssa.
— Sopisiko nyt heti? Mieheni odottaa minua ulkona autossaan.
Professori Jerry Finnin kasvot muuttuivat valkoisiksi kuin sinkkivalkonen. Mutta hän ei tahtonut tunnustaa pelkoaan.
— Sopii, hän vastasi sammaltaen. — Olen valmis… Nainen poistui huoneesta, ja Jerry risti kätensä kuin Luther todistettuaan katolisen kirkon kehnouden. Hän kiiruhti Mr. Ri-versin vastaanottohuoneeseen keskustelemaan asiasta virkaveljensä kanssa, mutta tällä oli parhaillaan kolme potilasta hoidossa, neljäs lähdössä ja viides riisuutumassa, joten hän ei voinut lainata huomiotaan Jerryn ongelmiin. Hän vastasi vain konemaisesti:
— En usko, että venytys auttaa, mutta yritä silti.
Mr. Charles Lawson oli kuitenkin niitä miehiä, joiden selkärangan nikamia ei perin helposti kopeloida. Hän oli Jerryä puolta päätä pitempi ja harteikas kuin mammutti.
— Mitäs sä minusta haluat? hän kysyi röyhkeästi professori Finniltä, pyöritteli savuketta suupielessään ja veti hatun lierin silmilleen.
Jerry loi merkitsevän katseen Mrs. Lawsoniin ja huomautti:
— Rouva Lawson, haluan puhua miehenne kanssa kahden kesken. Viitsittekö mennä hetkiseksi odotushuoneeseen?
Nainen poistui toiveikkain ilmein, sillä hän uskoi ihmeisiin, ja Jerry jäi kahden kesken Mr. Charles Lawsonin kanssa. Tunnelma oli heti ensi silmäykseltä hiukan kireä ja uhkaava. Charles Lawson edusti tiettyä tyyppiä, jota näkee elokuvissa ja josta kerrotaan rikosromaaneissa. Hän oli kovaksi keitetty ja sen vuoksi raaka. Hänen yllään oli sadan dollarin puku, jalassa kalliit kengät ja päässä kallis hattu. Näki kaikesta, että hän tuhlasi pukeutumiseen, mutta säästi puheissaan, sillä hän käytti vain kaikkein halvinta kieltä:
— Mitä helvettiä sä oikein minusta tahdot?
Jerry tunnusteli vaistomaisesti taskuaan ja totesi, että vasara oli helposti saatavissa.
— Mr. Lawson, hän vastasi teeskennellyn kohteliaasti, toivon, että käytätte tässä huoneessa toisenlaista kieltä.
— Minä puhun oikeata kieltä, mutta sinä tolkutat jotakin pirunmoista murretta. No, annahan kuulua, mitä sulia on sanottavaa.
— Vaimonne on kertonut minulle huoliaan ja…
— Vaimoni? keskeytti Mr. Lawson. — Ahaa, sä tarkotat tota vanhaa luuskaa. No mitä se sitten tahtoo? Ruikuttaako se sulle-kin, että panen liian paljon rahaa liikkeelle? Se on itse niin saakelin nuuka, ettei koskaan nauti rahan tuhlaamisesta.
Mr. Lawson työnsi kätensä housujen taskuihin, pudotti savukkeen suustaan lattialle ja sammutti sen jalallaan. Jerry huomasi, että tilanne oli uhkaava, mutta sadan dollarin seteli velvoitti hänet kuitenkin puhumaan.
— Kysymys on vakava, Mr. Lawson. Te lyötte laimin vaimoanne. Te ette täytä aviomiehen velvollisuuksia.
Mr. Lawson pullisti rintaansa ja astui aivan Jerryn eteen.
— Kuules nyt, puoskari, mitä pirua mun naimajuttuni sulle kuuluu. Mä sain äsken tietää, että sä olet juuri tullut vanhasta maasta Amerikkaan. Onks sun tarkotukses ruveta opettamaan meitä, vai mitä?
— Jos se on tarpeellista, niin voin siihenkin ryhtyä, Jerry vastasi.
— Siinä sä erehdyt. Täällä ei tartteta eurooppalaisia opettajia, Täällä runnataan asioita muutenkin. Mutta sanos nyt, mihin sä tällä kaikella pyrit?
Jerry puri huultaan niin että tunsi kipua. Mutta sadan dollarin lahja velvoitti edelleenkin jatkamaan.
— Hyvä Mr. Lawson. Tarkoitukseni ei ole loukata teitä, mutta koska vaimonne pyysi apuani, katson velvollisuudekseni puhua teidän kanssanne.
— Vaimoni? Se muumio on nyt kolmisen kuukautta juossut lääkäriltä lääkärille hakemassa mulle apua, vaikka on itse avun tarpeessa.
— Miksi ette sitten täytä velvollisuuksianne?
Mr. Lawson veti kädet taskuistaan ja astui Jerryn eteen nyrkkiä heristäen:
— Älä auo liikaa päätäsi! Mene itse kahdeksankymmentäkak-sivuotiaan kanssa naimisiin ja sano vasta sitten.
— Mr. Lawson. Sanon teille edelleenkin, että tässä huoneessa on käytettävä siistimpää kieltä.
— Haista sinä, puoskari, mitä tahansa ja painu takaisin Eurooppaan.
— Ulos!
Jerry ei voinut enää hillitä vihaansa. Hän osoitti miehelle ovea ja toisti:
— En ole oppinut seurustelemaan tuontapaisten heittiöiden kanssa. Menkää!
Mr. Lawson veti hattua enemmän silmilleen ja tuhisi hampaittensa välistä:
— Toisilla kavereilla on mustat silmät syntyessään, mutta toiset saavat ne tapellessaan.
Ja ikään kuin lauseensa pisteeksi hänen nyrkkinsä ojentui Jerryn silmäkulmaan. Jerry horjahti pöytää vasten ja näki paljon kirkkaampia tähtiä kuin yksikään elokuvissa kävijä. Mutta samalla hänen aivonsa toimivat nopeasti. Hän veti pikkaraisen leikkivasaran taskustaan, harppasi Mr. Lawsonin eteen ja napsautti tätä vasaralla molempiin polviin. Mr. Lawsonin refleksit toimivat hyvin, sillä hän lysähti kontalleen eikä kyennyt nousemaan ylös. Mr. Rivers oli kuullut pikku kahakan ja kiiruhti huoneeseen. Nähdessään rukoiluasennossa olevan potilaan, Mr. Rivers huomautti Jerrylle kärtyisesti:
— Mehän sovimme, että minä hoidan kaikki miespotilaat.
Sitten hän tarttui Mr. Lawsonia kainaloista ja ryhtyi raahaamaan häntä omaan huoneeseensa lausuen samalla huojentavia lohdutuksen sanoja:
— Jalkojen herpaantuminen johtuu selkärangasta. Olisi pitänyt tulla aikaisemmin, paljon aikaisemmin.
Kun Jerry hetken kuluttua kurkisti tohtori Riversin huoneeseen, hänen silmiänsä kohtasi juhlallinen näky: Mr. Lawson makasi tiedottomana lattialla yläruumis paljaana, ja tohtori Rivers istui hajareisin hänen selässään kopeloiden nuoren aviomiehen selkärankaa.
Jerry sulki äänettömästi oven ja lähti kylpyhuoneeseen hautoinaan turvonnutta silmäkulmaansa. Samalla hän päätti pyhästi, ettei enää koskaan ryhdy selvittämään aviopuolisoiden välejä. Joka tapauksessa hän oli hyvillään, että lyhyt Eroksen komedia oli tuottanut hänelle sata dollaria puhdasta, ja sitä hän ei aikonut tilittää Mr. Riversille.
Nainen tunsi rakkauden arvon ja mies sen hinnan.