Tänä iltana on Hagar-puistossa suuri puhetilaisuus, sanoi Mr. Rivers Jerrylle, kun he olivat lopettaneet illallisen ja siirtyneet olohuoneeseen tupakoimaan. — Lähdetkö kuulemaan?
Jerry vaikutti hiukan kiusaantuneelta.
— Ei sovi… Minulla on muuta menoa.
— Sinulla menoa?
— Niin, olen saanut kutsun. Menen tapaamaan erästä tuttavaani.
Mr. Rivers oli ihmeissään.
— Eihän sinulla ole ketään tuttavia täällä.
Jerry ei voinut sanoa, että hän harjoittaa praktiikkaa myös vastaanottoajan jälkeen, sillä silloin hän olisi menettänyt virkaveljensä luottamuksen. Hän turvautui verukkeeseen ja valehteli niin, ettei huomannut hävetäkään.
— Eräs sukulaiseni on saapunut vierailulle Amerikkaan, ja minä menen tervehtimään häntä.
— Voisinko minä tulla mukaan? kysyi Mr. Rivers herttaisen yksinkertaisesti.
— En usko… Ei ainakaan tällä kertaa… Jerry koetti eksyttää Mr. Riversin toiseen asiaan.
— Kuka Hagar-puistossa puhuu?
Mr. Rivers otti iltalehden ja alkoi silmäillä ilmoitussivuja.
— Tilaisuuden varsinaisena puhujana on Mrs. Robert Popkin.
— Robert Popkin, kertasi Jerry ja muisti tohtori Hinseyn sulavaliikkeisen työtoverin, joka järjesteli haastattelijoita tutkimaan naisten sukupuolista käyttäytymistä kodissa ja kodin ulkopuolella. — Robert Popkin. Onkohan tämä sama mies, joka sai minut Hinseyn asiamieheksi?
— Ei, vastasi Mr. Rivers. — Tämä on hänen vaimonsa.
Jerry nousi ja siirtyi lukemaan kokousilmoitusta Mr. Riversin olan takaa. Ainakin viisisataa dollaria maksava ilmoitus sisälsi seuraavan ilosanoman:
Amerikan naiset! Teitä uhkaa suuri häväistys. Kirjailija Albert Hinsey, joka vuosi sitten julkaisi moraalittoman teoksen 'Nainen kaipaa miestä', valmistelee parhaillaan uutta häväisty s Mr. jaa 'Rakkauden instituutti', jonka ennakkomainonta on jo alkanut. Mitä naisen kunniasta jää jäljelle, kun se paljastetaan koko kansalle? Amerikassa on 14- 000 naisyhdistystä, ja niissä on yli 15 miljoonaa jäsentä. Näiden jäsenten on nyt ryhdyttävä toimimaan tarmokkaasti, jotta tohtori Hinseyn tulossa oleva teos ei joutuisi viattomien ihmisten käsiin. 'Pelastakaa Naiset Miesten Sorrolta'-Yhdistyksen Brooklynin Paikallisosasto järjestää tänä iltana kello 8 vastalausekokouksen Hagar-puistoon. Tilaisuudessa puhuu Mrs. Robert Popkin, P.N.M.S.Y:n puheenjohtaja ja neljän-kymmenenkahdeksan erilaisen naisyhdistyksen johtokunnan jäsen, vuoden 1928 kauneuskuningatar ja nelinkertainen miss Brooklyn. Kaikkien naisten läsnäolo välttämätön. Tilaisuus radioidaan.
— Maailmaa hallitsevat naiset, totesi Mr. Rivers ja heitti sanomalehden kädestään. — Olipa hyvä, että lopetit haastattelemiset ajoissa. Muussa tapauksessa olisimme menettäneet kaikki naispotilaat — ja sen jälkeen miehet.
— Etkö voi seurata puhetilaisuutta radiosta? huomautti professori Finn.
— Sinäpä sen sanoit, innostui Mr. Rivers. — Voisi olla vähän vaarallistakin mennä sellaiseen tilaisuuteen, jossa mieliala on niin kiihtynyt.
Kuuttatoista minuuttia myöhemmin Mr. Rivers avasi radion, etsi tietyn aseman ja heittäytyi sohvalle pitkäkseen. Närkästynyt moraali sai eetterin värisemään:
— WDFS:n studiot Brooklyn, Manhattan ja Bronx. Lähetyksemme tapahtuu Brooklynin maailmankuulusta Hagar-puistosta, jonne on kokoontunut lähes satatuhatta naista ja muutamia kymmeniä miehiä sekä vahvat poliisi joukot. P.N.M.S.Y:n Brooklynin Paikallisosaston puolesta tilaisuuden avaa Mrs. Helen Butler. Olkaa hyvä, Mrs. Butler.
— Kiitos, Mr. Kane. Hyvät kuulijat. Mitä olisi Amerikka ilman naista? Me olemme luoneet Amerikan. Ja nyt meidät koetetaan vetää mitä saastaisimpaan moraalittomuuden lokaan. Tohtori Albert Hinsey on kirjassaan 'Nainen kaipaa miestä' tehnyt itsensä syypääksi tämän vuosisadan raaimpaan naissukupuoleen kohdistuvaan loukkaukseen. Ja nyt tohtori Hinsey valmistelee uutta teosta, joka on vieläkin moraalittomampi. Tohtori Robert Popkin on antanut minun tutustua muutamiin haastatteluihin, ja minä olen ollut suorastaan kauhistunut. Tohtori Hinsey sanoo avusta-vansa tieteellistä tutkimustyötä ja sosiaalista edistystä, mutta samalla hän loukkaa maailman äitejä, vaimoja, tyttäriä ja sisaria. Hän ei auta vähääkään tiedettä, vaan paljastaa koko maailmalle meidän moraalittomuutemme ja meidän syntimme ennen ja jälkeen avioliiton. P.N.M.S.Y. vaatii, että asia otetaan esille Kongressissa, jossa meillä on tänä hetkenä parhaat miehet, mitä rahalla voidaan saada. Näillä sanoilla avaan tämän tilaisuuden, jonka suojelijaksi on lupautunut Kansallisen Naisyhdistyksemme Keskuskomitean puheenjohtaja Mrs. Alva Ritter. Kiitos naiset!
— Kiitoksia, Mrs. Butler! Hyvät kuulijat, oletteko jo maistaneet Bliziä? Tiedättekö, että Bliz on valmistettu maailman parhaista mallasohrista? Bliz on maailman paras olut. Se vie janon, eikä lihota. Älkää siis enää tuhlatko hetkeäkään ilman Bliziä. Lähetyksemme jatkuu Hagar-puistosta. Ilma on harvinaisen tyyni, ja lämpömittari osoittaa 80 astetta. Hoiii, hoiii, hoiiiiiii. Polta Philip Morrista, maailman eniten myytyä savukelaatua! Kaikki lääkärit suosittelevat Philip Morrista. Se ei ärsytä kurkkua eikä aiheuta keuhkosyöpää. Philip Morris! Philip Morris. Hoiii, hoiii, hoiiiiiii…
— Hyvät kuulijat! WDFS:n studiot Brooklyn, Manhattan ja Bronx. Mrs. Robert Popkin puhuu. Hyvät kuulijat, hyvät naiset! Me ymmärrämme leikkiä, mutta me emme siedä pornografiaa. Jokainen täysi-ikäinen mies tietää naisesta yhtä paljon kuin tohtori Hinseykin, mutta pitää tiedot omana salaisuutenaan eikä tuhlaa niihin tuhansia tonneja paperia, joka voitaisiin viedä ulkomaille. Minä voisin kertoa maailmalle naisen sukupuolisesta käyttäytymisestä paljon jännittävämpiä tarinoita kuin tohtori Hin-seyn sadat haastattelijat, mutta minä en tee sitä moraalisista syistä. En halua herättää maailman huomiota huutamalla kiihkeästi: katsokaa, tällainen minä olen suusta nilkkoihin ja nilkoista suuhun! Jos tohtori Hinseyn uusi kirja pääsee päivänvaloon ja postilaitos ryhtyy sitä levittämään, silloin meidän naisten on ryhdyttävä kirjojen ostolakkoon. Me emme osta ainoatakaan tohtori Hinseyn kirjaa emmekä liioin lainaa niitä ystäviltämme. Tohtori Hinseyn kirjallisessa tuotannossa piilee suuri kansallinen vaara. Se johtaa kahden sukupuolen välisiin taisteluihin. 'Pelastakaa Naiset Miesten Sorrolta'-Yhdistys on silloin näyttävä voimansa. Yhdistyksemme työn tukemiseksi puheeni jälkeen kerätään kolehti. Kerääjinä ovat ensi lokakuussa pidettävien kauneuskilpailujen ehdokkaat. Te tunnette heidät siitä, että heidän kapeat lannevyönsä ja rintaliivinsä ovat aitoa leopardin nahkaa…
— Hyvät kuulijat! Tunnetteko väsymystä? Lasillinen Buggenheimin olutta auttaa. Se virkistää, se antaa voimia eikä lihota! — Suuri valmiiden vaatteiden alennusmyynti. Diegels Brothers myy koko varaston loppuun. Hinnat on teurastettu säälimättömästi. Meitä hävettää myydä näin halvalla, mutta siihen on pakko, koska vihaamme suuria varastoja. Muistakaa: Diegels Brothers…
— Kun nämä kerääjätytöt ilmestyvät viereenne, älkää silloin kitsastelko, vaan lahjoittakaa keräykseen vähintään dollari. Me tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän käyttövaroja, sillä edessä on hetki, jolloin me naiset otamme viimeinkin käsiimme täydellisen vallan. Lääketiede on kehittynyt niin. pitkälle, että miehet käyvät vähitellen tarpeettomiksi. Minä tunnen suurta sääliä niitä koulutyttöjä kohtaan, jotka unohtavat kirjansa ja nukkensa ja alkavat etsiä itselleen miestä. Vaikka he näkevät naimisissa olevien tyttöystäviensä käyvän kalpeiksi, laihoiksi, veltoiksi ja takkutukkaisiksi naisiksi, joiden tekohampaat ovat vesilasissa vielä kahdentoista aikaan päivällä, he siitä huolimatta kadehtivat aviovaimojen osaa. Minä säälin niitä nuoria naisia, jotka pelkäävät tarttua pikku kalaan tai rapuun, mutta uskaltavat kuitenkin heittäytyä vanhojen elosteli joitten kaulaan saatuaan pienenkin viittauksen. Minä säälin niitä naisia, jotka tuhlaavat kaksi päivää sopivien rintaliivien valitsemiseen, mutta eivät hetkeäkään miehen valintaan. Tosin miesten valikoima on nyt sotien jälkeen pienempi kuin rintaliivien, mutta niiden kohottava vaikutus on myös suhteellisesti paljon pienempi.
— Minä säälin niitä naisia, jotka pukua ostaessaan haluavat saada tarkat tiedot kankaan laadusta ja kestävyydestä, mutta miestä valitessaan eivät kysy äidiltään vähäisintäkään neuvoa. Ja kuitenkin me kaikki tiedämme, että mjes on karaktääri vain pimeässä. Maailmassa on miljoonia miehiä, joista on tullut avio-miehiä vain sen vuoksi, että on ollut naisia, jotka ovat vihanneet yksinäisyyttä. Tämän epäkohdan poistamiseksi neljätoista-tuhatta naisyhdistystämme tekevät ankarasti työtä. Kun naiset saadaan mukaan seuratoimintaan, he unohtavat yksinäisyyden eivätkä erehdy seurustelun vuoksi avioliittoon.
— Sukupuolien väliset ristiriidat ovat viime vuosina kärjistyneet ja ne kärjistyvät yhä enemmän, jos tohtori Hinseyn tapaiset miehet saavat rangaistuksetta häväistä meitä. On totta, että portot ovat naisia, mutta on myös totta, että kaikki naiset eivät ole porttoja — eivät edes Pariisissa.
— Seurustelu- ja kihlausaika tarjoaa nykyään naiselle paljon etuja, mutta avioliitossa hän menettää kaikki etunsa, koska mies on kuin auto: ellei sitä jatkuvasti hoida kuin silmäteräänsä, on se vaihdettava uuteen. Jos kaikki naiset olisivat kyllin viisaita, he menisivät vain kihloihin, mutta torjuisivat jyrkästi kaikki avioliittotarjoukset. On miljoonia tapauksia, joissa nainen on luonut miehestään epäjumalan, jota hän palvoo ja palvelee, mutta on myös miljoonia tapauksia, joissa nainen on kasvattanut aviomiehestään älyttömän juottovasikan, jolle ei kelpaa maito eivätkä hedelmämehut…
— Hyvät kuulijat! Kauneus oli joitakin vuosia sitten synnynnäinen lahja, josta pääsivät osallisiksi vain muutamat. Nyt voi jokainen nainen saavuttaa hurmaavan kauneuden käyttämällä Diamant-kauneussaippuaa. Diamant on kauniiden naisten katoamattoman kauneuden salaisuus. Muistakaa: maailman paras kauneussaippua on Diamant, DIAMANT!
— Arvoisat naiset. Nykyaikainen psykologia tuntee monenlaisia naistyyppejä. On olemassa leptosomisia, atleettisia, pykni-siä ja kosmeettisia tyyppejä; on hyveellisiä ja paheellisia, tulisia ja kylmiä, puheliaita ja murjottavia, äkkipikaisia, älykkäitä ja nopeita. Mutta yhdessä asiassa he ovat tyystin samanlaisia: he vaativat kunnioitusta, enemmän kunnioitusta! Tohtori Hinsey aikoo ryöstää kaikilta naisilta kunnian. Kuinka me voimme enää tällaisen häväistyksen jälkeen katsoa lapsiamme silmiin? Kuinka me voimme enää ihailla ainoatakaan miestä? Ei, tuhat kertaa ei!
— Meidän on näytettävä miehille, että emme tarvitse heitä. Onnellisia ovat naiset, jotka pysyvät koko ikänsä vapaina. Tuhannesti onnellisempia ovat naiset, jotka antavat miesten pellehtiä omissa oloissaan! Arvoisat naiset! Minä sanon teille, että onnellinen on nainen, joka miehen sijasta valitsee elämänkumppanik-seen koiran. Vaikkapa spanielin. Joko mustan tai ruskean.
— Jos nainen ottaa itselleen koiran, niin siitä saattaa tulla hänen ensimmäinen suuri rakkautensa, ja jos hän hoitaa sitä hyvin ja maksaa koiraveron ja kuljettaa sitä näyttelyissä ja julkaisee sen kuvan Life-magasiinissa, niin koira voi jäädä myös hänen viimeiseksi rakkaudekseen. Näin varma ei voi koskaan olla miehestä, jolla on aina juoksuaika. Aviomiehet liehakoivat vieraita naisia ja haukkuvat aina omaa vaimoaan, mutta hyvin kasvatettu koira tekee päinvastoin. Pikku spaniel kulkee aina neljällä jalalla, mutta mies vain silloin, kun hän palaa kokouksesta ja on väsynyt. Eikä hän silloinkaan seuraa luontoaan niin kuin todellinen koira, joka ryömii pöydän alle — ei, mies kaataa pöydän ja väittää lattiaa kaltevaksi ja vaimoaan koiraksi. Kun oikea koira saa luun, se menee kiltisti nurkkaansa, mutta kun mies saa aterian eteensä, niin silloin on helvetti valloillaan ja keittokirjoista tehdään siementötteröitä. Vanha koira ei enää jaksa kalvaa luuta, mutta mitä vanhemmaksi mies tulee, sitä är-tyisemmin hän kalvaa vaimoaan. Ja kun koira kerran kuolee, niin nainen saa helposti uuden, joka nuolee yhtä hartaasti niin vanhan kuin nuorenkin naisen kättä. Jos sen sijaan miehestä joskus pääsee eroon, niin silloin hän on jo kiusannut vaimonsa niin kurjaksi, ettei tämä enää voi saada millään keinolla uutta miestä. Ja kaikki ne säästöt, jotka on yhdessä hankittu, menevät miehen hautajaisiin ja hänen hautakiveensä, jonka täytyy ehdottomasti olla yhtä suuri ja raskas kuin miehen luonnekin…
— Arvoisat kuulijat, hyvät naiset! Kuulimme juuri ensimmäisen osan Mrs. Robert Popkinin puheesta. Yleisö tässä ympärillä on haltioissaan. Kuuletteko huutoja ja kättentaputusta? Niin, hyvät kuulijat. Tilaisuus on onnistunut, mutta mikään tilaisuus ei ole täydellinen ilman Sunny Brook viskiä. Se virkistää ja luo jaloja ajatuksia. Sunny Brook on maailman eniten myyty viski, se on viskien kuningas, josta maamme voi aina ylpeillä. Älkää tuhlatko aikaa valitessanne viskilaatuja. Sunny Brook on teidän viskinne, juuri teidän viskinne… Hyvät kuulijat! Annamme jälleen puhevuoron Mrs. Popkinille. Olkaa hyvä, Mrs. Popk… — Jerry sulki radion, sillä kello oli jo neljännestä vailla yhdeksän. Mr. Rivers oli nukahtanut ja hymyili pilkallisesti. Kireä hymy johtui sopimattomista tekohampaista eikä ylimielisyydestä unia kohtaan. Hän oli kadehdittavan sikeäuninen, aivan kuin hän olisi koko ikänsä vaeltanut unikkovainioilla.
Jerry puki takin ylleen ja työnsi poveensa sähköhierojan ja lämpötyynyn. Sitten hän poistui äänettömästi huoneesta ja työntyi hiipivin askelin puolihämärään porraskäytävään, jossa muuan murrosiän nuorukainen teki parhaillaan sanatonta rakkaudentunnustusta samanikäiselle koulutytölle. He olivat vapaan kasvatusjärjestelmän opetuslapsia eivätkä antaneet ympäristön häiritä nuoren lemmen uuteloa. Jerry ohitti hienotunteisesti nuoren parin, joiden pitkää suudelmaa ei voinut jakaa kahtia, ja kiiruhti ulko-ovelle, jossa oli törmätä tohtori Robert Popkiniin ja hänen nahkasalkkuunsa.
— Tämähän oli onnellinen sattuma! huudahti pikkarainen salkkumies. — Olin juuri tulossa tapaamaan teitä.
Jerry yritti selittää, että hänellä oli tärkeä meno, mutta lahjakas lääketieteen asiamies kuuli vain oman sulavan puheensa:
— Professori Finn. Minkä tähden te luovuitte haastattelijan tehtävistä? Ettekö tiedä, että jok' ainoa meille tekemänne arvokas palvelus helpottaa teidän kansalaiseksi tuloanne?
— Tiedän sen varsin hyvin, mutta potilaat olivat toista mieltä. Haastattelut häiritsevät praktiikkaani. Sitä paitsi naisten mieliala on nyt niin kiihtynyt, että on parasta olla hiljaa.
— Kiihtynyt? Mitä te tarkoitatte?
— Kuuntelin äsken radiolähetystä Hagar-puistosta. Suureen vastalausekokoukseen oli saapunut satatuhatta naista ja…
— Satatuhatta! keskeytti tohtori Popkin ihmeissään. — Sehän ylittää kaikki laskelmamme. Hyvä ystäväni, tämähän on suurenmoista! Erinomaisen suurenmoista! Vahinko, etten ehtinyt tilaisuuteen. Vai satatuhatta…
— Ja niin kuin jo sanoin, mieliala on hyvin kiihtynyt, toisti Jerry. — En voi ymmärtää iloanne, koska teidän oma… Suokaa anteeksi, tohtori, mutta teidän oma vaimonne…
— Piti puheen, auttoi tohtori Popkin arkailevaa Jerryä. — Vahinko, etten ehtinyt kuulemaain. Shirley saa joskus niin ankaran esiintymiskuumeen. Mitä te muuten piditte hänen äänestään?
— Kaunis ääni, mutta puheen sisältö oli hyvin jyrkkä ja tuomitseva.
— Älkää arvostelko puhetta, sillä se oli minun kirjoittamani.
— Teidän?
— Juuri niin, minun. Kirjoitan aina vaimolleni puheet. Hän taas auttaa minua muissa tehtävissä.
Jerry ravisteli päätänsä:
— Taisin olla hiukan sekaisin. Ymmärsin, että koko tilaisuus oli järjestetty tohtori Hinseytä ja hänen uutta teostaan vastaan.
— Niin kuin olikin. Ja näin meidän kesken sanottuna tilaisuuden rahoittajana ja alkuunpanijana oli myös tohtori Hinsey.
— Kuinka se voi olla mahdollista?
Tohtori Popkin taputteli Jerryä olalle ja vastasi:
— Tämä voi ehkä tuntua yllättävältä teistä, joka olette juuri palannut vanhanaikaisesta ja ikävän kaavamaisesta Euroopasta. Katsokaas, rakas professori, meidän on mainostettava kaikkea. Mitään keinoja ei pidä kaihtaa. Ellei tarvikkeesta puhuta, ei sitä osta kukaan. On yhdentekevää mitä puhutaan, kunhan vain puhutaan. Vaikenemisella sen sijaan voidaan tappaa hyvätkin yritykset. Olen totisesti iloinen, että tilaisuuteen oli kokoontunut niin paljon väkeä. Jos radiossa ilmoitettiin satatuhatta, niin puistossa oli silloin varmasti viisikymmentätuhatta, ja se merkitsee tohtori Hinseyn tulossa olevalle teokselle ainakin parinkymmenen tuhannen ennakkotilausta.
Jerry muuttui surulliseksi. Kuinka yksinkertaisia olivatkaan sellaiset kirjantekijät, jotka eivät osanneet itse mainostaa teoksiaan. Sillä kirjoja kirjoitti kuka tahansa, mutta niiden myyminen kysyi jo liikemiesneroutta. Oikeassa oli Isaac Rivers, joka lausui: — Kaikkeen täytyy tottua. Nyt ei ollakaan vanhassa maassa.
Jerry alkoi tehdä lähtöä.
— Suokaa anteeksi, tohtori, mutta minun on nyt mentävä. Totori Popkin tarrautui Jerryn käsivarteen ja sanoi:
— Te siis jatkatte haastattelemista? Arvasinhan, että te jatkatte. Jos joskus kirjoitetaan uraauurtavan lääketieteen historia, niin teidänkin nimenne mainitaan silloin tohtori Hinseyn nimen rinnalla.
Jerry riuhtaisi itsensä eroon ja ryntäsi katukäytävälle, mutta tohtori Popkin ilmestyi hänen vierelleen. Jerry kiirehti askeleitaan ja lähti juoksemaan. Mutta tähyillessään sivulleen hän huomasi pikkaraisen tohtorin juoksevan rinnallaan.
— Te siis jatkatte haastattelemista, huohotti sukupuolisen käyttäytymisen innokas agentti. — Pidän teitä hyvin suuressa arvossa, Mr. Finn. Olette korvaamaton persoonallisuus…
Jerry lisäsi vauhtia, pukkasi muutamia vastaantulijoita kylkeen, ja suuntasi äkkiä askelensa erään talon takapihalle ja eksytti takaa-ajajansa siellä roskapönttöjen ja vanhojen auto-romujen siirtomaihin. Sitten hän ilmestyi ovelasti takaisin kadulle, silmäili hätäisesti osoitelappua ja pujahti porraskäytävään. Suuren asuntotalon toisesta kerroksesta hän löysi oven, johon oli kiinnitetty pieni nimilappu 'Joan Lawford'.
Jerry Finnin sydän tykytti tavallista kiivaammin, ja hänen jalkoihinsa levisi merkillinen raukeus. Hän oli viisi minuuttia myöhässä, vaikka olikin juossut koko matkan. Hän kohensi soi-. miotaan, tunnusteli povitaskuaan, jossa sähköhieroja ja lämpö-tyyny toimivat sydämen äänenvaimentajana, ja totesi samalla, että vasara oli housun takataskussa. Kaikki tällaiset liikkeet olivat vain tahattomia hermostumisen oireita. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään syytä hermostumiseen, sillä Joan Lawford otti hänet vastaan uudenuutukaisessa uimapuvussa ja säteilevän kauniina.
— Minä pukeuduin jo valmiiksi, ettei tohtorin tarvitse odottaa, Mrs. Lawford sanoi sydämellisesti.
Jerrystä tuntui, että potilas oli päinvastoin riisuutunut, mutta muistaessaan tehtävänsä tärkeyden kiropraktikko suhtautui tilanteeseen viileästi. Hän veti povestaan sähköhierojan ja lämpö-tyynyn, tiedusteli talon valtiattarelta sähkökosketinta ja sopivaa vuodetta, veti viimein takin yltään ja ryhtyi käärimään paitansa hihoja.
— Voimme aloittaa, hän virkkoi sitten virallisesti.
— Eikö tohtori ottaisi ensin lasin viiniä? tiedusteli Mrs. Lawford.
— Kiitos, kernaasti. Olette kovin ystävällinen. Neljännen viinilasin jälkeen Mrs. Lawford kysyi:
— Maistuisiko viski vaihteeksi?
Jerry antoi kielteisen vastauksen ja vilkaisi kelloonsa. Neljännestä vailla kymmenen. Aika oli rahaa, ja näytti jo siltä, että hän saisi tyytyä pelkkään aikamaksuun. Viiniä maistellessaan hän teki pikku huomioita. Mrs. Lawfordin koti oli melko sievästi kalustettu.
— Montako huonetta teillä on? kysyi Jerry.
— Viisi.
— Ja te asutte yksin?
— Kyllä. Nykyään. Veljeni kyllä joskus asuu täällä tilapäisesti. Ettekö sittenkin ottaisi hiukan viskiä?
— En, kiitos.
Jerry vaikutti siltä kuin hänen olisi pitänyt jotakin tehdä ja olla jotakin tekemättä. Viimein hän sanoi viileän ystävällisesti:
— Viitsittekö nyt mennä pilkaksenne tuohon sohvalle, että voin tutkia selkänne?
Mrs. Lawford noudatti kehotusta, mutta pienen väärinkäsityksen vuoksi professori Finnin oli vielä tehtävä kohtelias huomautus:
— Menkää vatsallenne, hyvä Mrs. Lawford.
Potilas käänsi kiropraktikolle selkänsä ja huoahti. Jerry ryhtyi etsimään viallisia nikamia. Hänen uteliaat sormensa tanssivat villiä jitterbugia. Samassa hän huudahti iloisesti:
— Neljäs nikama alhaalta lukien! Tässä on pieni rustoutuma. Te olette varmaankin joskus loukannut selkänne?
— En muista…
— Se on voinut tapahtua vuosia sitten. Ja nyt tämä rustoutuma painaa hermoverkostoa, josta säteilee kipua sekä jalkoihin että päähän.
Samassa potilas käännähti selälleen kuin liukas kala ja teki yllättävän kysymyksen:
— Tohtori, oletteko te naimisissa?
— En… en ole, vastasi Jerry verkkaisesti ja muisti Isaac Riversin omatekoisen ajatelman: "Kaikki miehet eivät ole kaistapäisiä, koska eräät ovat ikuisia vanhojapoikia. Ja vanhapoika tuntee aina paremmin naiset kuin aviomies, sillä muutoin hän ei olisikaan vanhapoika. Hän tietää myös rajan, jolle pitää pysähtyä."
— Te olette siis vapaa mies? huudahti Mrs. Lawford riemuissaan.
— Kyllä, mutta mitä tekemistä sillä on teidän selkänne neljännen nikaman kanssa?
— En tiedä. Mutta mitä minun sitten pitäisi tehdä nyt? Koska vanhallapojalla ei ole vaimoa, josta valittaa, eikä lapsia,
joista kertoisi kaskuja, hän puhuu työstään. Jerry puhui kiropraktiikasta. Hän meni keskelle lattiaa ja ryhtyi antamaan neuvoja.
— Tehkää näin kolme kertaa päivässä. Ensin seisotte perusasennossa, näin. Sitten kädet lanteille, näin, ja peukalot taaksepäin. Sitten painatte kaikin voimin lanteita alas ja nostatte olkapäitä ylös, näin. Sen jälkeen levitätte jalkanne ja nostatte kätenne vaakasuoraan asentoon suoraan sivuille, näin. Ja sitten ryhdytte heittämään käsiänne edestakaisin ja samalla taivutatte vartaloanne, näin…
Kiropraktinen lääkemääräys nosti hikihelmiä Jerryn otsalle ja levitti hienoa tomaatinpunaa kasvoille ja kaulaan.
— Oletteko varma, että vika on juuri neljännessä nikamassa? kysyi Mrs. Lawford hiukan epäluuloisesti.
— En ota maksua, jos olen erehtynyt, vastasi Jerry varmasti.
Mrs. Lawfordin skeptillisyys houkutteli Jerryn sormet uudelleen kauniin selän neljänteen nikamaan. Hän upotti sormensa päät nikamien väliin, mutta tuskin hän ehti vielä vähäisimpään-kään painallukseen, kun nainen alkoi parkua apua. Jerry hätääntyi ja alkoi tasaisesti täristä. Potilaan avunhuudot kiihtyivät kiihtymistään. Hän raastoi tukkaansa, repi uimapukunsa yläosan heittäen sen lattialle ja vääntelehti kuin kuoleva. Äkkiä Jerry kuuli avaimen työntyvän oven lukkoon, ja samassa silmänräpäyksessä ovi temmattiin auki ja, sisään harppasi — Charles Lawson. Sama Charles Lawson, jonka kanssa Jerry oli otellut jokin aika sitten. Mrs. Lawford lopetti parkumisen ja pyyhki kyyneleisiä kasvojaan. Oven suuhun ilmestyi uteliaita naapu-, reita ja talonmies. Charles riensi valittavan potilaan luo ja kysyi kiihtyneenä:
— Mitä se meinas tehdä sulle?
— En voi sanoa, en voi…, vaikersi nainen.
— Mä tiedän sen muutenkin.
Charles loi kiinni tarttuvan katseen Jerryyn, siirtyi sitten ovelle ja suuntasi sanansa yleisölle, erityisesti talonmiehelle:
— Te näätte nyt, mistä on kysymys. Te kuulitte avunhuutoja, kun toi kaveri koitti tehdä väkivaltaa sisarelleni. Jos tästä tulee juttu, te kerrotte sitten kaiken valamiehistölle ja tuomarille. Onks selvä?
Kymmenkunta uteliasta silmäparia olisi vielä kovin mielellään seurannut näytelmää, mutta Charles pamautti oven kiinni ja jätti heidät porraskäytävään ratkaisemaan piilokuvan arvoitusta. Sitten hän siirtyi Jerryn viereen ja aloitti kuulustelun:
— Mitä sä mun sisartani vainoot?
— Tässä on tapahtunut jokin erehdys, koetti Jerry puolustautua. — En voi käsittää…
— Mä voin. Sä yritit väkisinmakaamista.
— Se ei ole totta! huudahti Jerry ja loi apua anovan katseen Mrs. Lawfordiin, joka oli vetänyt aamunutun ylleen. — Mrs. Law-ford, selittäkää veljellenne, kuinka kaikki tapahtui.
— Minä en halua puhua mitään, nainen vastasi hiljaa nyyhkien.
— Siinä sen näit! ilostui Charles. — Jos olisit neekeri, jotuisit varmasti kuumaan tuoliin, nyt pääset linnalla. Ja todistajia on, niin kuin äsken näit.
Jerry koetti ryhdistäytyä.
— Minä olen kiropraktikko, niin kuin hyvin tiedätte. Mrs. Lawford kutsui minut tutkimaan selkävikaansa. Eikö asia ole näin, Mrs. Lawford?
— Minä en halua puhua mitään, vastasi nainen kuivasti. Charles loi Jerryyn voitonkatseen.
— Älä sä, puoskari, keksi valeita. Sä olet häväissyt mun sisareni maineen ja kunnian, ja siitä on maksettava.
— Maksettava?
— Niin. Joko maksat taaloina tai menet naimisiin. Jerry astui naisen eteen ja kysyi miltei rukoilevasti:
— Mrs. Lawford, mitä te arvelette tällaisesta kiristyksestä?
— Jos se on teidän mielestänne kiristystä, niin minä en puhu mitään.
Charles veti hatun silmilleen aivan pohjia myöten, ja Jerry aavisti hänen aikeensa. Mutta liian myöhään.
— Charles! Älä lyö sitä perin kovaa! Säästä kasvoja! huudahti nainen.
Jerry oli kontallaan Charlesin jalkojen juuressa ja pyyhki huulestaan verta. Samassa hän muisti pikku aseensa, ja ennen kuin Charles oli ehtinyt toipua voitonhuumasta, Jerry oli antanut vasarallaan pikku näpäyksen vihollisen kumpaankin polveen. Charlesin käsi oli menossa taskuun, mutta putosikin hilpeästi retkahtaen takaisin, sillä Jerry antoi nyt pikku iskun myös miehen kyynärpäähän. Kaiken varalta hän iski vielä toisenkin käden kyynärpäähän, joten vihollisen kaikki raajat tulivat nukutetuiksi. Jerry jatkoi toimintaansa johdonmukaisesti. Hän tarttui miestä kainaloista ja raahasi hänet porraskäytävään. Sitten hän ryhtyi vaatimaan Mrs. Lawfordilta selitystä:
— Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs. Lawford. Minä vaadin poliisin tutkimaan juttua. Minua ei voida tällä tavalla kiristää.
Nainen loi Jerryyn kutsuvan katseen ja vastasi:
— Rauhoittukaa, professori Finn. Charles on niin äkkipikai-nen. Hän vain halusi suojella minua.
— Ja kiristää minua! huudahti Jerry.
— Ei, ei ollenkaan. Mutta tehän käsitätte, että minä joudun nyt kovin ikävään valoon. Kaikki talon asukkaat ryhtyvät arvailemaan. Ihmiset ovat sellaisia. Katsokaas, siveys on nyt niin muodissa.
— Minua ei liikuta vähääkään ihmisten arvailu.
— Ei teitä, mutta minua. Nyt on kysymyksessä naisen kunnia. Minun kunniani. Ymmärrättekö?
— En.
Mrs. Lawford otti nenäliinan ja pyyhki Jerryn leuasta veren. Hänellä näytti sittenkin olevan laaja sydän, mutta hänen länteensä olivat vielä laajemmat. Hän katsoi Jerryä suoraan silmiin ja äänsi hiljaa:
— Olisiko sekin kiristystä, jos teidän pitäisi mennä minun kanssani naimisiin?
Jerry Finniä olisi voinut nyt verrata nuoreen tyttöön, joka vastaa kosijalleen maailman farssikirjallisuuden tunnetulla huudahduksella: — Tämä tuli niin yllättäen! Tie naisen sydämeen näytti kulkevan selkärangan kautta. Mutta Jerry oli mies, joka ajatteli ennen kuin toimi — eikä hän sen jälkeen enää toiminutkaan. Hän vastasi vain viileästi:
— Mrs. Lawford, miksi pidätte minua narrinanne?
— Mrs. Lawford, Mrs. Lawford! huudahti nainen loukkaantuneena. — En siedä, että sanot minua Mrs. Lawfordiksi. Minä olen Joan. Mikä sinun nimesi on?
Jerry ei ehtinyt vastata, kun ovi temmattiin auki ja lievästi onnahteleva Charles astui sisään virkapukuinen poliisi kintereillään.
— Mitäs täällä on tekeillä? tiedusteli virkavallan edustaja. Joan vetäytyi vaieten syrjään ja jätti Jerryn vastaamaan.
— Ei mitään rikollista, Jerry sanoi levollisesti.
— Vai ei? Tiedättekö, että teidät voidaan karkottaa maasta? virkkoi poliisi. — Ensin te ahdistelette naisia, ja sitten te pahoin-pitelette miehiä.
— Se ei ole totta, Jerry vastasi rauhallisesti.
— Se näyttää kieltävän kaiken, huomautti Charles. — Se on niitä eurooppalaisia juippeja, joista pitäisi päästä eroon. Kaikennäköisiä siirtolaisia…
— Minä puhun nyt! keskeytti poliisi ja kääntyi jälleen Jerryn puoleen. — Saanko nähdä aseenne?
— Ei minulla ole mitään asetta, Jerry vastasi viattomasti.
— Teillä on jonkinlainen lyömäase, tiukkasi poliisi. — Jonkinlainen nuija tai vasara.
Jerry veti vasaran taskustaan.
— Tämä on minun työkaluni.
— Oletteko te puuseppä vai kelloseppä?
— Olen kiropraktikko.
— Mikä ammatti se on?
— Olen tohtori, joka tutkii selkävikoja.
Poliisi sieppasi vasaran Jerryn kädestä ja tarkasteli sitä hyväntahtoisesti hymyillen. Juuri samantapaisella vasaralla hänen oma poikansa oli pari päivää sitten mukiloinut pahoja kuhmuja perheen auton lokasuojiin.
— Mitä te tällä teette? kysyi poliisi äkkiä.
— Tutkin potilaan refleksejä, Jerry vastasi.
— Mitä tutkitte?
— Refleksejä.
— Mitä piruja ne ovat, ja missä niitä on?
— Ympäri ruumista, mutta kiropraktikko löytää ne parhaiten polvista.
— Älkää puhuko roskaa! Minulla ei ainakaan ole mitään ref… reflejä — vai mitä ne olivat.
— Jokaisessa ihmisessä on refleksejä. Myös teissä. Poliisi ojensi Jerrylle vasaran ja sanoi melkein ärtyisesti:
— Olkaa hyvä ja näyttäkää!
Jerry kopautti poliisia polviin, ja ankara virkavallan edustaja lysähti kontalleen. Hän yritti nousta, mutta vaipui takaisin lattialle.
— Konna! huudahti poliisi ja koetti tarttua pistooliinsa, mutta Jerry oli nyt tilanteen tasalla. Hän iski miestä kumpaankin kyy-närpäähän ja harppasi kaiken varalta Charlesin viereen antaen hänellekin polvi- ja käsivarsipuudutuksen. Sitten hän raahasi hervottomat miehet ulos ja palasi takaisin noutamaan takkiaan sekä sähköhierojaa ja lämpötyynyä. Hänen oli paettava talosta, ennen kuin miesten raajoihin palautui tunto. Mutta Joan esti hänen pakonsa. Nainen kapsahti Jerryn kaulaan ja hoki kuumeisesti:
— Se kävi hienosti, Jerry. Minä ihailen sinua. Sinä olet oikea mies…
Joan painautui Jerryyn kuin muste paperiin, ja hänen kuumassa povessaan olisivat perunatkin paistuneet. Joan halusi säästää aikaa ja rakastui sen vuoksi ensi silmäyksellä.
— Tule, minä suojelen sinua, kuiskasi nainen.
Sitten tapahtui sellaista, mitä lukija on nähnyt jokaisen ajan-viete-elokuvan lopussa, joten emme vaivaudu osoittamaan sormella, kuinka suurenmoisella tavalla suuteleminen voi lyhentää yksinäisen ihmisen elämää.
Kun Jerry poistui harvinaisen potilaansa kodista sähköhieroja ja lämpötyyny povessaan, kello kertoi jo muutamalla minuutilla uudesta vuorokaudesta. Hän ei ollut vielä menettänyt tyystin vapauttaan, mutta hän oli kuitenkin jo mennyt sopimuksiin, jotka rajoittivat vapautta.
Paria päivää myöhemmin Mrs. Joan Lawford ja kiropraktikko, professori Jerry Finn tekivät pikamatkan naapurivaltioon, jossa heidät vihittiin viralliseen avioliittoon. Sen jälkeen Jerry oppi näkemään, että nainen on illalla nähtävyys, mutta aamulla näky…